Älyvalaistus koteihin - valo ja sävy tarpeen mukaan

Takaisin

Tekniikka ohjaa valaistusta pian myös kotona. Se säästää energiaa, helpottaa arkea ja tekee siitä mukavampaa ja turvallisempaa.

Miltä kuulostaisi, jos voisit kotonasi säätää huonekohtaista valaistusta omalla äänelläsi sanomalla vaikka ”valot pois” tai ”valot päälle”? Airamin tuoteryhmäpäällikkö Maija Niukkasen mukaan ääniohjattava valaistus on tulevaisuutta ja osa älyvalaistusta, valaistuksen kuumaa trendiä. Älyvalaistus mahdollistaa vaivattomasti muun muassa valon määrän ja värilämpötilan eli valon sävyn säätämisen. Älykäs valaistus tietää, milloin huoneessa on ihmisiä. Sen voi ohjelmoida sammuttamaan valot, kun asukkaat poistuvat tilasta. Markkinoilla on jo muun muassa puhelin- ja älylaitesovelluksia, joilla kodin valaistusta voi ohjata.

– Älykäs koti on ollut puheenaiheena jo jonkin aikaa. Osa sitä on älykäs valaistus, joka on jo käytössä monissa julkisissa tiloissa. Koteihin se tekee vasta tuloaan, sanoo Niukkanen.

Älyvalaistus yleistyy hänen mukaansa sitten, kun tekniikka tulee kuluttajille edullisemmaksi ja saatavuus paranee. Älykäs valaistus on laaja käsite. Siinä laitteiden tietotekniikka ja elektroniikka keräävät tietoa ympäristöstä ja jakavat sitä keskenään ohjatakseen valaistusta. Tämä säästää energiaa, helpottaa arkea ja tekee siitä mukavampaa sekä parantaa turvallisuutta ja viihtyvyyttä. Älykäs valaistus mahdollistaa dynaamisen valaistuksen, joka myös on Niukkasen mukaan tulevaisuutta. Dynaaminen valaistus tarkoittaa sitä, että valaistusta mukauttamalla jäljitellään vuorokauden luonnollista rytmiä.

Dynaamisessa valaistuksessa nykyaikaiset led-valonlähteet ja erilaiset ohjausjärjestelmät mahdollistavat valaistuksen säätämisen tarpeen ja tilanteen mukaan. Valon määrää voi säätää himmentimillä, ja myös valon värilämpötilaa voi säätää lämpimästä kylmään. Läsnäolotunnistimien käyttö taas mahdollistaa sen, että valon määrä kasvaa, kun asukas tulee huoneeseen. Vastaavasti valon määrä laskee, kun huoneesta poistutaan.

– Voit myös ohjelmoida valmiita valaistustiloja vaikkapa tv:n katseluun, lukemiseen tai siivoamiseen.

Valaistus_paakuva kopio

Metallin sävyistä pehmeät sävyt, kuten harjattu hopea ja utuinen, mattapintainen ja satiininpehmeä kulta, ovat nyt pinnalla, samoin kuin luonnonsävyiset valaisimet.

Valo vaikuttaa terveyteen

Älykäs ja dynaaminen valaistus voivat edistää terveyttä. Esimerkiksi vuorokauden luonnollista rytmiä mukaileva valo voi olla hyväksi terveydelle varsinkin Suomen talven pimeimpänä aikana. Tällöin valaistus mukautetaan samaksi kuin luonnon valon määrä valoisimpina vuodenaikoina. Kodin valaistus voi olla päivällä kirkkaampaa ja sävyltään kylmempää eli päivänvaloa muistuttavaa. Iltaa kohti valo voi himmentyä ja pehmentyä sävyltään lämpimämmäksi. Lämminsävyinen valo rauhoittaa ja rentouttaa. Viileämpi, sinisempi valo aktivoi ja parantaa keskittymiskykyä.

– Valon määrää ja värilämpötilaa voi siis säätää moneen tarpeeseen niin vuodenajan, vuorokauden, hetkellisen tarpeen kuin tilankin mukaan. Yksi tila muuntuu valaistuksella helposti moneen tunnelmaan.

Nylund-Groupin tuotepäällikkö Aku Braggen mukaan älykästä valaistusta voi hyödyntää vanhoissakin taloissa kohtuullisen helposti.

– Kun kodinhoitohuoneeseen, WC:hen ja ulkovaloihin asentaa liiketunnistimet, se lisää käyttömukavuutta ja tuo energiansäästöä.

Valaistus2

Vastuullista valoa

Yksi valaistustrendi on ekologinen ja vastuullinen valaistus. Hehkulamppujen korvaaminen led-lampuilla on askel kohti energiaa säästävää valaistusta. Niukkasen mukaan tekniikka mahdollistaa jo erittäin energiatehokkaita ja pitkäikäisiä ratkaisuja. Siksi ekologinen valaistus tarkoittaa myös sitä, että valaisinten toivotaan olevan muotoilultaan ja materiaaliltaan pitkäikäisiä ja niiden tulee sopia moneen tilaan.

– Lisäksi on huomioitava vastuullisuus tuotteen koko elinkaaressa.

Ekologisuus näkyy myös materiaaleissa, joita ovat esimerkiksi puu, kivi tai keramiikka. Vaaleat valaisimet ovat aina suosittuja, sillä ne sopivat moneen sisustukseen ja kestävät aikaa.

Valaistuksen hienosäätöä

Niukkanen suosittelee valitsemaan valot huoneen, käyttötarkoituksen, tilan ja sisustuksen mukaan. Valaistusta suunnitellessa kannattaa siis miettiä, missä tarvitaan lukuvaloa, missä taas yleisvaloa. Kosteisiin tiloihin tarvitaan aina asianmukaiset ja tilan vaatimukset täyttävät valaisimet.

– Parhaan valaistuksen saa, kun yhdistelee sopivasti luonnon valoa, epäsuoraa valoa sekä kohde- ja tunnelmavaloa. Valon määrän säätely himmentimillä ja erilaisilla sensoreilla eli liike- ja hämärätunnistimilla onkin monissa kodeissa jo arkipäivää. Himmennys säästää myös energiaa.

Älyvaloa helposti vanhaankin taloon

Useilla valmistajilla on älyvalaistussettejä ja järjestelmiä, joiden avulla älyvalaistuksen saa helposti toteutettua vanhaankin taloon. Älyvalaistussetissä valonlähteet ja ohjauslaitteet ovat valmiiksi yhdistettyjä, joten asennukseksi riittää vanhan lampun vaihto älylampuksi.

Älyvalaistusjärjestelmiin voit lisätä kymmeniä valaisimia ja lisävarusteita. Hallintaan tarvitset älypuhelimen tai tabletin ja älypuhelinsovelluksen. Liitä järjestelmään sopiva valaisin kodin wifi-verkkoon ja yhdistä sovellukseen. Hallitset valaistusta helposti älylaitteesi avulla.

Kuvat: Airam

Lumme Energia

Kirjoittaja

Lumme Energia tarjoaa hyvää energiaa – ihan joka tasolla ja halki poikki Suomen.

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

17.04.2024 | Energiaa

Ilmalämpöpumppu kerrostaloon? – hyödyt ja tarvittavat toimenpiteet

Ilmalämpöpumppu tuo kerrostaloasumiseen uutta mukavuutta ja helpotuksen kesähelteisiin. Näin asiat hoidettiin Liena Silenin ja Raimo Ala-Mäyryn...

10.04.2024 | Energiaa

Kodinkoneiden kotihuolto pidentää laitteiden ikää

Kodinkoneet toimivat paremmin ja vähemmällä energialla, kun jaksat huoltaa ja puhdistaa niitä. Samalla jatkat laitteiden käyttöikää. Siispä toimeen....

03.04.2024 | Omalumme

Voisitko elää vielä kestävämmin?

Hiilikuormaamme pitää vielä vähentää neljännekseen, jotta yhteiset ilmastotavoitteet täyttyvät. Sitran uudistettu elämäntapatesti auttaa kokeilemaan...