Ikkunanpesurobotti ei pelkää korkeita paikkoja – hauska höpöttäjä auttaa hankalissakin olosuhteissa

Takaisin

Korkeat ikkunat ovat modernit ja näyttävät, mutta aiheuttavat joskus päänvaivaa siinä vaiheessa, kun ne pitäisi pestä. Pelastaako ikkunanpesurobotti tältä, joskus vaaralliseltakin tuntuvalta tehtävältä? Tätä kokeilimme Marjo ja Juha Lahtisen kodissa.

Lahtisten omakotitalossa riittää korkeita ikkunoita. Talon julkisivussa ikkunapinta ulottuu lähes viiden metrin korkeudelle eikä toisella seinämälläkään jäädä paljoa tuosta jälkeen.

Ikkunanpesu_kaukoohjaus

  • Kyllä meillä on ikkunanpesua usein ostettu palveluna. Parilla pesijällä menee talon ikkunoiden pesemisessä koko työpäivä, mutta korkealla olevia ikkunoita ei kukaan ole vielä tähän mennessä suostunut pesemään. Ne täytyy pestä itse, joten siinä sitten keikut ja kurkottelet tikkaiden ylimmällä askelmalla, huokaa Juha Lahtinen, jonka työnä peseminen on usein ollut. 

Vaikka Lahtisilla on käytössä sähköinen ikkunanpesuri, korkeiden ikkunoiden peseminen on työlästä ja hetkittäin jopa vaarallista. Siksi ikkunanpesurobotin kokeilu tuntui houkuttelevalta. Testattavaksi valikoitui Ecovacsin Winbot X Paketti oli avattu jo edellisenä iltana ja laite laitettu latautumaan. Ilmassa on odotuksen tuntua, kun pesurobotti kaivetaan esille ja kokeilu alkaa. 

Turvajohto estää putoamisen 

Ladattu pesurobotti on valmiina urakkaan. Sen vatsapuolella on mikrokuituinen puhdistustyyny, johon suihkautetaan pesuainettaLiikkumisessa tarvittavat tallat kuivataan vielä ennen lähtöä Laitteeseen kuuluu turvajohto, joka kiinnitetään imukupin avulla pestävän ikkunan viereen tai yläpuolelle. Näin laite ei rikkoudu, jos se jostain syystä putoaa työmaaltaan.  

Robotti kiipeää ikkunalle ja aloittaa työnsä. Se pyytää vielä tarkistamaan turvajohdon kiinnityksen ja aloittaa sen jälkeen urakkansa.  Laite rullaa ikkunalla edestakaisin, nurkasta nurkkaan järjestelmällisesti ja verkkaisesti tasaisen hurinan säestämänäKun se on havainnut ikkunapinnan puhtaaksi, se pysäköi itsensä ikkunan nurkkaan ja ilmoittaa, että työ on valmis ja on aika siirtyä seuraavaan ikkunaan Aikaa vajaa kahden metrin korkuisen ja 70 senttiä leveän ikkunan pesemiseen kului noin kolme minuuttia. 

Energiaa-ikkunanpesurobotti

Älykäs ja hauska höpöttäjä  

Winbot-robotti on ladattava ja yhdellä latauksella virtaa riittää noin 50 minuutiksi. Se hoitaa pesun automaattisesti tunnistamalla ikkunan koon ja muodonNiiden perusteella se suunnittelee tehokkaimman puhdistusreitin ikkunalle Kaukosäätimen avulla sitä voi tarvittaessa avustaa ja ohjata – etenkin jos laite jää jumiin johonkin paikkaan tai pesu täytyy pysäyttää jostain syystä. Kaukosäätimestä robotin saa myös syväpuhdistustilaan, jos ikkuna kaipaa tehopesua. Älykäs laite raportoi hauskasti tekemisistään, myös jos turvajohto on huonosti kiinni tai imuteho on jostain syystä heikentynytPölyisissä ulkoikkunoissa pesutyyny likaantuu helposti ja se kannattaa vaihtaa puhtaaseen. Pesutyyny pestään jokaisen käytön jälkeen ja vaihdetaan kokonaan uuteen 40 pesun jälkeen.   

  • Hauska vempele. Hyvä että se toimii omatoimisesti. Kaukosäätimen kanssa ohjaaminen tuntuu hankalalta. Pesupintakin näyttää hyvältä. Hiukan raitoja on jäänyt imukupin alle, kun laitoimme turvaköyden kiinni pestyyn ikkunaan. Turvajohdon imukuppikiinnitys tuntuu aluksi epävarmalta, mutta se on käytössä kätevä tapa hoitaa laitteen turvatoimetKyllä tämä on paljon vaivattomampaa ja turvallisempaa ikkunanpesua kuin omat pesupuuhat, miettii Lahtinen.  

Plussaa 

  • Hauska ja sympaattinen laite. Työn touhua ja raportointia on mukava seurata.   
  • Helppo ottaa käyttöön ja huoltaa.  
  • Ladattavuus ja fiksu turvajohto tekevät käytöstä vaivatonta.  
  • Hyvä ratkaisu korkeiden ikkunoiden pesuun.   
  • Kätevä myös sisäpintojen puhdistuksessa, sillä pesuvaiheessa vettä ei roisku pinnoille.

 Arveluttaa 

  • Ei kovin nopea. Ikkunoiden puitteet on kuitenkin pestävä vielä itse. 
  • Ainakaan aluksi laitetta ei uskalla jättää yksin puuhaamaan, sillä imukuppikiinnitteinen turvaköysi tuntuu heppoiselta. 
  • Suhteellisen kova ääni.  
  • Hinta tuntuu yhdelle taloudelle kovalta (n. 500 e). Voisi toimia porukan yhteisenä laitteena.  
  •  

Huomioitavaa 

  • Korkeissa ikkunoissa turvajohdon voi asentaa myös ikkunan alapuolelle, kunhan maahan on tarpeeksi matkaa (160 cm)Laite on parhaimmillaan suurissa ja selkeissä ikkunapinnoissa. Ei sovi pieniin, alle 50 cm ruutuikkunoihin.   
  • Ohjeen mukaan puhdistaa myös lasiovet ja suihkukaapit.  
  • Pienen harjoittelun jälkeen laitteen käyttö käy jo paljon nopeammin ja varmemmin
  •  

Lisätietoa: www.kotirobo.fi 

 

 

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

30.09.2020 | Kotona

Näin sato säilyy tuoreena pitkään – poimi talteen kasvisten ja juuresten säilytysvinkit

Kun kasvikset, juurekset ja vihannekset ovat parhaimmillaan, sato pitäisi saada säilymään mahdollisimman pitkään tuoreena. Mutta missä paikassa,...

23.09.2020 | Kotona

Elävä ulkotuli tuo pimeneviin iltoihin lämpöä ja tunnelmaa

Pienellä ulkotulisijalla tuot elävän tulen turvallisesti niin laiturille kuin pihamaallekin. Mutta voiko sitä käyttää missä ja miten vain?Elävässä...

16.09.2020 | Kotona

Lisää kasvivaloa vihreälle – näin pidät yrtit ja huonekasvit vehreinä

Kesällä tuoretta yrttisatoa on usein käden ulottuvilla. Ikkunalaudan ruukkurivistö puskee basilikan lehteä ja timjamin versoa sitä mukaa kuin niitä...