Lataatko oikein? Lue vinkit, joiden avulla saat akun kestämään pitempään

Takaisin

Älylaitteiden akut kärsivät vääränlaisesta lataamisesta. Akun elinikä lyhenee, ja pahimmillaan akku voi jopa sytyttää tulipalon.

Laturilla on siksi väliä. Kun Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes tutkitutti viime vuonna ulkomaisten verkkokauppojen halpalatureita, se totesi, että viisi kuudesta USB-laturista oli vaarallisia.

Tulipalon ohella todettiin mahdollisuus sähköiskuun. Halvimpia latureita ei siis kannata ostaa.

Tässä seitsemän ohjetta mobiililaitteiden akkujen turvalliseen lataamiseen.

1. Miten lataan akun oikein ja niin, että se kestää pitkään?

Nykyisin mobiililaitteissa käytetään litium-ioniakkuja. Niitä on erilaisia, mutta latauksen suhteen kaikkiin pätee sama: akku kestää pitkään, kun sitä ei päästetä aivan tyhjäksi eikä toisaalta koskaan ladata aivan täyteen, saati ylitäyteen ”varmuuden vuoksi”. Aiemmin mobiililaitteissa käytettyjen nikkelimetallihydridiakkujen latausohje oli päinvastainen.

Litium-ioniakkuja ei saisi myöskään ladata kovin kylmässä eikä kovin kuumassa. Esimerkiksi autoon pakkaskelillä unohtunutta älypuhelinta ei kannata elvyttää niin, että laittaa sen heti lataukseen. Ensin laitteen tulee lämmetä. Yhtä lailla helteellä laite kannattaa ladata varjossa, ei auringossa.

2. Voinko ladata toisen laitteen laturilla?

Jos liittimet sopivat, se on mahdollista. Tyypillisesti tablettien laturit antavat kuitenkin enemmän virtaa kuin älypuhelimien laturit. Tätä voi käyttää hyväksi, jos puhelin pitää elvyttää toimintakuntoon nopeasti, sillä ainakin periaatteessa nykyiset puhelimet osaavat ottaa laturista vain sopivan määrän virtaa. Sen sijaan jos tablettia lataa puhelimen laturilla, laturi saattaa kuumentua joutuessaan ylitöihin ja muodostaa jopa paloriskin. Suositeltavinta on käyttää laitteen omaa tai sähköisiltä arvoiltaan vastaavaa laturia.

Pistorasia_UPS

Exxact 1 -pistorasia on varustettu kahdella USB-virtalähteellä, joista saa maksimissaan 2,4 A virtaa (maks. 2 x 1 200 mA tai 1 x 2 400 mA), eli latausteho riittää hyvin mm. iPadin lataukseen.

3. Haittaako akkua, jos annan sen olla kiinni laturissa täyteen ladattuna?

Laitevalmistajat ohjeistavat, että litium-­ioniakut tulee irrottaa laturista, kun lataus on tehty. Tukesin teettämän selvityksen mukaan akku voi vaurioitua, jos se ladataan liian suureen jännitteeseen.

Pelkän laturin voi sen sijaan jättää kiinni pistorasiaan. Sähköä se tosin kuluttaa, mutta vain vähän.

4. Vaurioituuko akku tai laite, jos lataan sitä teholaturilla?

Ei välttämättä. Liian suuri ampeerimäärä voi kuitenkin aiheuttaa akussa kuumenemista ja kemiallisia muutoksia, jotka lyhentävät akun elinikää. Yleensä nämä vauriot syntyvät hitaasti vuosien saatossa.

Laitteen rikkoutuminen on harvinaista. Lähinnä pulmia voi tulla sellaisten halvimpien ja vanhimpien laitteiden kanssa, joista puuttuu ylilatauksen suojaelektroniikka.

5. Mistä tiedän, että laturi toimii oikein?

Laturi toimii oikein, kun mobiililaitteen näyttö kertoo akun latautuvan normaalisti. Oikean toiminnan voi havaita myös siitä, että laturi ja laite lämpenevät hieman.

6. Mistä tiedän, että laturissa on vikaa?

Jos laturi kuumenee niin paljon, ettei sitä tee mieli koskettaa, se on viallinen. Mahdollisen sähköiskun vaara sitä vastoin ei näy päälle päin. Jos jo ostit halpalaturin, turvallisinta on ennen käyttöä tarkistaa, löytyykö laite Tukesin markkinavalvontarekisteristä. Rekisteriin on kirjattu tuotteet, jotka on vedetty pois Suomen markkinoilta palo- tai sähköiskuvaaran vuoksi. Tällä hetkellä lista sisältää lähes 90 vaarallista laturia.

Laturin ohella vikaa voi olla akussakin. Tyypillisiä oireita ovat niin ikään voimakas kuumeneminen, turpoaminen tai jopa ääntely latauksen aikana. Tällaisessa tapauksessa lataaminen on keskeytettävä heti ja akku vaihdettava uuteen.

Elevator_USB_laturi7. Onko kiinteä USB-latauspistorasia turvallinen?

Kyllä. Se on tavallisen seinäpistorasian tapaan toimiva rasia, jossa on normaalin 230 voltin pistokkeen lisäksi muutama USB-virtalähde. Kannattaa valita malli, jonka virranantokyky riittää omiin tarpeisiin. Esimerkiksi 2 400 milliampeerin virran antava USB-latauspistoke riittää käytännössä kaikkien mobiililaitteiden lataamiseen.

Laite kytketään USB-johdolla pistorasian USB-liittimeen. Irtolaturin muuntajaosaa ei siis enää tarvita. Tämä kohentaa kodin sähköturvallisuutta, koska latureiden viat ovat käytännössä aina muuntajaosassa, eivät USB-johdossa. Hyviä paikkoja USB-latauspistorasioille ovat keittiön työtaso sekä työpöydän ja vuoteen lähellä olevat pistorasiat. Huomaa, että vain sähköalan ammattilainen saa asentaa uuden pistorasian vanhan tilalle.

Lähteet: Tukes, laitevalmistajat, puhelinoperaattorit, kuvat: Savo Design & Technic Oy, Schneider Electric

 

Lumme Energia

Kirjoittaja

Lumme Energia tarjoaa hyvää energiaa – ihan joka tasolla ja halki poikki Suomen.

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

17.04.2024 | Energiaa

Ilmalämpöpumppu kerrostaloon? – hyödyt ja tarvittavat toimenpiteet

Ilmalämpöpumppu tuo kerrostaloasumiseen uutta mukavuutta ja helpotuksen kesähelteisiin. Näin asiat hoidettiin Liena Silenin ja Raimo Ala-Mäyryn...

10.04.2024 | Energiaa

Kodinkoneiden kotihuolto pidentää laitteiden ikää

Kodinkoneet toimivat paremmin ja vähemmällä energialla, kun jaksat huoltaa ja puhdistaa niitä. Samalla jatkat laitteiden käyttöikää. Siispä toimeen....

03.04.2024 | Omalumme

Voisitko elää vielä kestävämmin?

Hiilikuormaamme pitää vielä vähentää neljännekseen, jotta yhteiset ilmastotavoitteet täyttyvät. Sitran uudistettu elämäntapatesti auttaa kokeilemaan...