Lumme Energia tuo vastuullisuuskoulutukset osaksi yhteistyötä kumppaneiden kanssa

Takaisin

Lumme Energia toimii yhteistyössä useiden urheiluseurojen kanssa. Toiminnassa haetaan laajaa, molemminpuolista kumppanuutta toisin kuin perinteisessä sponsoroinnissa. Aidossa kumppanuudessa molemmat osapuolet hyötyvät toisistaan ja kehittyvät matkan varrella. Yhteistyö seurojen kanssa mahdollistaa myös ekologisen ja kestävän kehityksen tuomisen osaksi suuria yleisötapahtumia.

Lumme Energia toimii useiden urheiluseurojen yhteistyökumppanina Järvi-Suomen ja Etelä-Savon alueella. Superpesiksen Kirittärien ja SM-liigan Mikkelin HC Jukurien lisäksi Lumme Energian yhteistyökumppaneita ovat muun muassa Savonlinnan East Volley, Mikkelin Palloilijat, Jyväskylän Kenttäurheilijat ja Jyväskylän Seudun Palloseura, Palokan Riento, Suur-Savon Hiihto ry ja suunnistusseura Navi. 

Yhteistyötä tullaan tekemään myös Etelä-Savon Liikunta ry:n ja Keski-Suomen Liikunta ry:n kanssa. Alueellisten liikuntajärjestöjen toiminta-ajatuksena on hyvinvoinnin tukeminen liikunnan ja urheilun avulla. Lumme Energia haluaa olla mukana tukemassa hyvinvoinnin edistämistä, jossa yhdistykset tekevät tärkeää työtä. 

Lumme Energia on ollut mukana myös erilaisissa urheilu- ja liikuntatapahtumissa, kuten Finlandia Marathonilla ja lasten Peuhula-päivässä Jyväskylässä sekä koko perheen Vikkelä -tapahtumassa Mikkelissä. 

Urheiluseurat tärkeitä yhteistyökumppaneita

Lumme Energian yhteistyö urheiluseurojen kanssa ovat syvempää ja laajempaa kuin tavanomaiset sponsorisopimukset. Konkreettisen tuen lisäksi Lumme Energia tarjoaa urheiluseuroille vastuullisuuskoulutuksia. 

Kumppanuuden tavoitteena on, että urheiluseurat ottavat vastuullisuuden omaksi periaatteekseen. Kestävää kehitystä ja vastuullisuutta halutaan hyödyntää ja tuoda esille myös erilaisissa yleisötapahtumissa. 

Seuroilla ja järjestöillä on paljon erilaisia tapahtumia. Erityisesti Suomen kesä on vilkasta tapahtumien ja urheilukilpailujen aikaa. Ekologiset ja kestävää kehitystä tukevat valinnat halutaan tuoda osaksi näitä yleisötapahtumia esimerkiksi jätteiden kierrätyksen, vastuullisuuden ja energiaratkaisujen suhteen. Tämä auttaa myös järjestäjiä ja seuroja uudenlaisiin, toimiviin ratkaisuihin osana tapahtumia ja kilpailuja. 

Osana kumppanuutta Lumme Energia ja urheiluseurat sekä yhdistykset etsivät yhdessä ratkaisuja kestävää kehitystä tukeviin ratkaisuihin. Lisäksi Lumme Energia tarjoaa yhteistyökumppaneiden käyttöön monipuolista tietoa vastuullisuusasioissa eri viestintäkanavien kautta.

Lumme Energia mukana myös musiikin ja kulttuurin edistämisessä 

Urheiluseurojen lisäksi Lumme Energia on mukana erilaisissa kulttuuritapahtumissa ja yhteistyössä tukemassa lasten ja nuorten musiikkiryhmiä, aikuisryhmiä unohtamatta. Lumme Energia on tehnyt pitkäaikaista yhteistyötä musiikkitapahtumien parissa, kuten esimerkiksi Mikkelin musiikkijuhlat ja joulukonsertit JouLumme Mikkelin musiikkiluokkien ja Savonlinnan lapsi- ja nuorisokuorojen kanssa.

Lumme Energia ja Suur-Savon Osuuspankki toimivat yhteistyössä Martti Talvela -säätiön kanssa. Yhteistyö mahdollistaa Martti Talvela -säätiölle Suomen musiikkikulttuurin edistämisen ja apurahojen jakamisen. Sen lisäksi että Martti Talvela oli merkittävä henkilö suomalaisessa musiikkielämässä, hän oli myös luomuviljelijä. Tämän vuoksi säätiö voi edistää myös luonnonmukaisen viljelyn tutkimus- ja koulutustoiminta.

LUMME_MarttiTalvela

Martti Talvela oli merkittävä suomalainen laulutaiteilija. Hän nosti suomalaisen musiikkitaiteen maailmalla tunnetuksi niin bassolaulajana kuin Savonlinnan oopperajuhlien taiteellisena johtajana. Talvela oli suurten visioiden ihminen ja hänen vahva äänensä sai kuulijat tuntemaan jotain suurempaa. Hän oli myös menestyksekäs johtaja. 

Talvela nimitettiin Kansallisoopperan pääjohtajaksi vuoden 1989 alkupuoliskolla. Valitettavasti hänen suunnitelmansa johtaa Suomen Kansallisooppera Euroopan johtavien oopperanäyttämöiden joukkoon ei koskaan päässyt toteutumaan. Talvela menehtyi sairauskohtaukseen heinäkuussa 1989, ennen viisivuotiskautensa alkua Kansallisoopperan pääjohtajana.

Legendaarisen oopperalaulajan Martti Talvelan elämäntyön kunnioittamiseksi perustettu Martti Talvela -säätiö tukee Suomen musiikkikulttuuria. Säätiöllä pyritään kantamaan Martti Talvelan perinnettä jakamalla apurahoja nuorille laulajille ja yhteisöllisille hankkeille.

Säätiön perustivat taiteilijan elämäntyön kunnioittamiseksi Juvan kunta, Kansallis-Osake-Pankki, Mikkelin kaupunki, Osuuspankkiryhmä, Savonlinnan kaupunki, Savonlinnan Oopperajuhlat ja Polar rakennusosakeyhtiö Talvelan kotona Inkilänhovissa Juvalla 5.3.1990.

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

20.02.2020 | Vapaalla

Lumme Energiasta Kirittärien pääyhteistyökumppani

Tyttö- ja naispesäpalloon keskittyvä jyväskyläläinen urheiluseura Kirittäret solmi yhteistyösopimuksen Lumme Energian kanssa. Yhteistyö tulee...

20.02.2020 | Asiakkaana

Kuuntelemme Sinua

Asiakastyytyväisyyteen panostaminen sai meillä uuden alun, kun ymmärsimme tulla lähemmäksi sinua ja kuunnella aitoja kokemuksia. Olemme saaneet...

20.02.2020 | Asiakkaana

Virtaa yrityksille -kampanjalla hyvinvointia pk-yrityksille

Vuodenvaihteessa käynnistyneellä Virtaa yrityksille -kampanjalla tuodaan hyvinvointia yrityksille ja yrittäjille ympäri Etelä-Savoa ja Keski-Suomea...