Millaiseksi sähkön hinta kehittyy?

Takaisin

Pörssisähkön hinta on vaihdellut kovasti, ja arvioiden mukaan hintojen vaihtelu tulee myös jatkumaan. Miltä tilanne näyttää tavallisen sähkönkäyttäjän kannalta? Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä vastaa kysymyksiimme.

JukkaL-1Mitkä tekijät tulevat vaikuttamaan eniten kotitalouksien sähkön hintaan?

Asiakkaan sähkön hinnassa on kolme komponenttia: sähköenergian hinta, verkkopalvelumaksu ja sähköverot. Sähkön verkkopalvelumaksut ovat näillä näkymin melko vakaat. Niihin vaikuttaa se, kuinka paljon verkkoihin investoidaan. Sähköveroja ei hallitus ole ilmoittanut nostavansa. Tällä hetkellä merkittävin muutostekijä on sähköenergian hinta. Se on se osa sähkön hinnasta, jonka voi kilpailuttaa.

Sähköenergian tukkuhinta muodostuu eurooppalaisilla sähkömarkkinoilla kysynnän ja tarjonnan mukaan. Tukkuhinta on se hinta, jolla myyjät ostavat sähkön ja myyvät sitä edelleen asiakkailleen. Hinnat ovat olleet syksystä alkaen paljon korkeammat kuin edeltävinä vuosina keskimäärin. Hintaa ovat nostaneet ennen muuta polttoaineiden kohonneet hinnat ja Venäjän hyökkäyksestä aiheutuneet muutokset markkinoilla. Hintoja alentaa se, että tuotantoon saadaan uusia voimalaitoksia, kuten tuulivoimaloita ja Olkiluodon uusi ydinvoimayksikkö. Suomessa on ollut viime viikkoina selvästi edullisempi sähkön hinta kuin muualla Euroopassa.

Yleinen näkymä on se, että Suomessa hinnat laskevat nykytasosta mutta Keski-Euroopassa korkeat hinnat jatkuvat vielä melko pitkään. Se johtuu siitä, että Keski-Euroopan sähkö tuotetaan pääosin fossiilisilla polttoaineilla, joiden markkinat ovat nyt aivan sekaisin muun muassa sodan vuoksi.

Riittääkö Suomessa sähkö?

Kyllä sähkö riittää. Suomessa on ihan hyvä tilanne tämän osalta. On tietysti mahdollista, että sähkön saanti vaikeutuisi, jos isoja häiriöitä – kuten sähkön tuonnin häiriöitä, isojen voimalaitosten vikoja ja korkeaa sähkön kulutusta – tulisi yhtä aikaa. Näihinkin tilanteisiin on kyllä olemassa varautumisjärjestelmät.

Kun sähköstä aika ajoin tulee niukkuutta esimerkiksi korkean kysynnän tai kohoavien tuotantokustannusten vuoksi, hinnat nousevat tukkumarkkinoilla. Vastaavasti hinnat laskevat, kun kysyntää on vähemmän ja tarjolla on esimerkiksi paljon tuulivoimaa. Hinta ohjaa myös esimerkiksi teollisuuden kulutusta, mikä auttaa siinä, että sähköä riittää.

Miten sähkön hinta tulee käyttäytymään? Nouseeko se pysyvästi vai vaihteleeko se?

Sähkön hinta on viime aikoina vaihdellut kovasti. Yleisesti arvioidaan, että hintojen vaihtelu tulee jatkumaan pitkään. Mitään erityistä syytä ei ole sille, että sähkön hinta nousisi pysyvästi korkealle. Suomeen on tulossa paljon uutta tuotantoa. Sähkö oli hyvin pitkään, kymmenkunta vuotta, keskimäärin edullista, ja ehdimme tottua mataliin hintoihin. On vaikea ennakoida, palataanko mataliin hintoihin vai jäävätkö hinnat vähän aiempaa korkeammiksi pidemmällä aikavälillä.

Yleisesti sähkön hintaan vaikuttavat tuotannossa käytettävien polttoaineiden hintojen lisäksi muun muassa ulkolämpötila (pakkaset), tuulisuus, sateisuus Pohjolassa ja teollisuustuotannon määrä. Pidemmällä aikavälillä vaikuttavia tekijöitä ovat tuotantoinvestoinnit, teollisen rakenteen kehitys ja monet muut asiat. Hintakehityksen ennustaminen ei ole helppoa. Monet tekevät sitä työkseen, mutta silti – kerta toisensa jälkeen – jokin muutos aina yllättää analyytikotkin.

sauna

Mitä yksityisen sähkönkäyttäjän kannattaa tehdä tällaisessa tilanteessa? Mitä on hyvä huomioida sähkösopimusta tehdessään?

Hintojen vaihteluilta voi suojautua tekemällä kiinteähintaisen sähkösopimuksen. Näitä kiinteähintaisia, määräaikaisia sähkösopimuksia on melkein puolella sähkön käyttäjistä. Tuolloin sähkö maksaa aina saman verran koko sopimusjakson ajan. Hintariski on sähkön myyjällä, joka hinnoittelee sen osaksi myyntihintaa. Tämä on hyvä sopimustyyppi, jos ei oikein voi itse vaikuttaa sähkönkulutuksensa ajankohtaan tai jos oma talous ei kestä sitä, että sähkölaskun suuruus vaihtelisi kovasti.

Sähköä voi ostaa myös tukkuhintaan sidottuna niin, että sähköllä on joka tunti eri hinta sen mukaan, mitä sähkö pörssissä maksaa. Tällöin hintariski on asiakkaalla. Yleensä jos asiakas voi ohjata kulutustaan hinnan mukaan tai jos asiakkaan kulutus luonnostaan painottuu keskimäärin edullisille tunneille, kuten yöajalle, tukkuhintaan sidottu sopimus voi olla hyvä.

Monilla on toistaiseksi voimassa oleva sopimus sähkönmyyjän listahinnalla. Tällöin myyjä tekee hintamuutoksia aika ajoin sen mukaan, miltä tukkuhinnat näyttävät tulevaisuudessa. Myyjä ilmoittaa hintamuutoksista kuukautta ennen kuin ne toteutuvat.

televisio

Millainen sähkönkäyttäjä itse olet? Millaisella sopimuksella ostat oman sähkösi?

Asun pienehkössä, sähkölämmitteisessä omakotitalossa. Saunomme melko usein sähkösaunassa, ja se muodostaa aika ison osan meidän perheemme sähkönkulutuksesta. Meillä on myös lataushybridiauto, jota pyrimme mahdollisimman paljon lataamaan kotona. Se säästää kustannuksissa, koska sähköiset kilometrit ovat paljon halvempia kuin bensakilometrit. Muuten meidän sähkönkulutuksemme on varmaan aika tavallista: kodinkoneita, viihde-elektroniikkaa ja valaistusta.

Meillä on ollut pörssihintainen sopimus enkä vaihtanut sitä syksyllä, vaikka hinnat nousivat kovasti. Joulukuun sähköenergiasta jouduimme maksamaan noin kymmenen kertaa niin paljon kuin edellisessä joulukuussa. Sähköhän oli ollut pitkään hyvin edullista, mutta nyt se olikin historiallisen kallista. Sitä myös kului selvästi enemmän, koska joulukuu oli paljon tavallista kylmempi. Tämän vuoden puolella hinnat ovat olleet jo paljon alemmat ja säätkin lämpimämmät. Helmi- ja maaliskuun sähköenergian hinta oli 60 prosenttia alempi kuin joulukuun.


Energiateollisuus ry (ET) on energia-alan elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen etujärjestö. Se edustaa yrityksiä, jotka tuottavat, hankkivat, siirtävät ja myyvät sähköä, kaasua, kaukolämpöä ja kaukojäähdytystä sekä tarjoavat niihin liittyviä palveluja.

 

Lumme Energia

Kirjoittaja

Lumme Energia tarjoaa hyvää energiaa – ihan joka tasolla ja halki poikki Suomen.

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

26.03.2024 | uutinen

Webinaari: onko sähkömarkkina rikki?

Sähkön hinta heilahtelee voimakkaasti – onko sähkömarkkina rikki vai ei? Miten sähkömarkkinoita tulisi kehittää? Tartumme puhuttavaan aiheeseen...

31.01.2024 | Omalumme

Ovatko oman taloutesi sähkönkäyttömäärät normaaleja?

Vaikka erilaisten talouksien sähkönkäyttömäärät vaihtelevat kodin varustetason ja asumistyypin mukaan, keskiarvojakin on olemassa. Vertaa oman...

30.08.2023 | Sähkön hinta

Vilja Schepel muistuttaa suunnittelun tärkeydestä ikkunaremonteissa

On hyvä kuunnella asiantuntijoita ja kerätä kokemuksia. Ikkunat vaikuttavat moneen asiaan, rakennuksen alkuperäisiä ratkaisuja kannattaa kunnioittaa.