Sähköpyörä voi korvata auton - työmatkapyöräilyä jo tuhansia kilometrejä

Takaisin

Pikkaraisen perhe valitsi kulkuneuvokseen sähköpyörän toisen auton sijaan. Ekologia mutta myös ekonomia vaikuttivat päätökseen.

Siitä on jo yli kolme vuotta, kun Pikkaraisen perhe totesi tarvitsevansa toisen kulkuneuvon.

– Päätimme kokeilla sähköpyörää ja miten sitä voidaan hyödyntää työmatkoissa, Marko Pikkarainen kertoo.

Hyvin on voitu. Yhteensä työmatkoja sähköpyörällä on taittunut reilun kolmen vuoden aikana jo vajaa 6 000 kilometriä.

– Vaihtoehtona meillä oli myös toisen auton ostaminen, mutta se ei kuitenkaan tuntunut omalta. Auton käyttökustannukset ja ympäristövaikutukset olisivat olleet tuntuvia.

– Kaiken kaikkiaan sähköpyörä ei ole meillä poistanut auton tarvetta kokonaan, mutta kyllä, se on korvannut toisen auton.

Marko_Pikkarainen1Kuski vaihtuu kesken päivän

Marko Pikkarainen ja hänen puolisonsa käyttävät samaa sähköpyörää vuorollaan. Pääsääntöisesti he ajavat sillä työmatkoja. Molempien työmatka on 4–5 km yhteen suuntaan, enimmäkseen asfalttitietä.

Myös auto on päivittäisessä käytössä.

– Toinen ajaa autolla ja vie tai hakee lapset, ja toinen käyttää sähköpyörää. Monesti vaihdamme kulkuneuvoa keskenämme kesken päivän. Tyypillinen tilanne on puolison iltavuoro, jolloin minä tulen aamulla töihin sähköpyörällä ja puoliso vie lapset autolla. Kesken päivän vaihdamme kulkupeliä. Minä haen lapset autolla, ja puolisoni ajelee sähköpyörällä töistään kotiin.

Pikkaraisen kokemuksen mukaan muutamien kilometrien työmatkoissa sähköpyörä ei ajallisesti häviä autolle käytännössä yhtään. – Autot odottavat samoissa liikennevaloissa, joissa itsekin pysähdyn pyörällä. Sanoisin, että kymmeneen kilometriin asti sähköpyörä on täysin kilpailukykyinen auton kanssa. Lisäksi sille löytyy aina helposti parkkipaikka, Pikkarainen hymyilee.

Talvella nastat alle

Pikkaraisen pyörä on merkiltään KTM, ja sähkömoottori on Boschin. Hinta pyörii hintaluokassa yli 2 000 euroa.

– Sähköpyörä on periaatteessa ihan peruspolkupyörä, jossa on sähkömoottori ja akku. Ihan halpoja pyöriä en harkitsisi. Käytettyjä hyviä pyöriäkin varmaan alkaa jo löytyä.

Kesällä sähköpyörää pystyy käyttämään yhdellä latauksella koko viikon. Talvella akun kesto on huonompi ja akkua on ladattava joka toisen käyttöpäivän jälkeen.

Pikkaraisen perheessä sähköpyörä on käytössä ympäri vuoden. Marko Pikkarainen toteaa, että talvella kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti näkyvyyteen, valoihin ja renkaisiin.

– Minulla ei ollut aikaisemmin kokemusta nastarenkaista polkupyörässä. Ne ovat yllättävän pitävät, vaikka eiväthän ne kesää tee. Nastarenkaat ja tehokas led-valo ovat tärkeimmät hankinnat talvipyöräilyyn. Lisäksi tarvitaan sadetta ja tuulta pitävät, lämpimät vaatteet, hyvä kypärä sekä pimeällä katuvalojen ulkopuolella huomioliivi päälle.

Kasvot ja sormet ovat vaikeimpia suojata. Pikkarainen vetää pakkasella kasvoilleen tuubihuivin. Varusteista mukavuus ei tänä päivänä jää kiinni, sillä tarjolla on kaikkea lämmitettävistä käsineistä alkaen.

– Meillä työmatka on onneksi maltillinen, joten varustus ei ole tullut ongelmaksi.

Sähköpyörän tavarankuljetuskapasiteetti ei ole auton luokkaa, mutta hyvässä repussa kulkevat tärkeimmät. Lisävarusteena Pikkaraisen perheellä oli käytössään myös pyöräperäkärry. Sitä käytettiin lasten kuljettamiseen silloin, kun autolla oli muuta käyttöä.

– Nyt pyöräperäkärry on laitettu jo kiertoon, kun vanhempi lapsista ajaa jo itse omalla pyörällään. Kärry oli kyllä hyvä lisävaruste. Eikä sähköpyörä hyytynyt,
vaikka mentiin hiekkatiellä ylämäkeen lapset kärryssä.

Helppo valinta

Pikkaraisen mielestä sähköpyöräilijän tympein keli on keväällä, kun lumikerros pettää. Pyörät uppoavat ikävästi sohjoon.

– Räntäsadeaamuna olisi helpompi hypätä auton rattiin kuin sähköpyörän päälle. Ja joskus, kun auto on ollut pihassa, on tullut valittua auto, vaikka olisi yhtä hyvin voinut mennä sähköpyörällä.

Toistaiseksi sähköpyöräily kuitenkin toimii Pikkaraisen perheelle paremmin kuin hyvin. Se on myös ekologista ja ekonomista.

– Eikö se ole huippujuttu, jos yhtä aikaa voi olla ekologinen ja taloudellinen ja arkikin sujuu, Marko Pikkarainen toteaa.

– En pidä itseäni mitenkään erityisen vihreänä miehenä, mutta kiinnitän huomiota ympäristöasioihin ja omaan kuluttamiseeni, että se olisi kestävää. Uudet ratkaisut kiinnostavat. Tässä tapauksessa ekologisuus on helppoa.

Parasta antia työmatkoissa sähköpyöräilijälle ovat raitis ulkoilma-annos ennen töihin menoa ja ajatusten nollaus pyörän päällä töiden jälkeen.

– Muiden etujen lisäksi sillä on palauttava vaikutus, Marko Pikkarainen tietää.

25 kilometriä tunnissa

Miltä se sitten tuntuu? Pikkarainen sanoo, että sähköpyörä kulkee kuin ajatus.
– Polkeminen ei ole raskasta. Pyörällä pääsee hetkessä sähköavustuksen kanssa maksiminopeuteen eli 25 kilometriin tunnissa.

Ylämäet mennään lähes samaa vauhtia.
– Kun tavallisella pyörällä mäen päälle päästäkseen pitää jo tehdä töitä, tällä sinne pääsee melkein itsekseen. Ei tule hiki.

Perille päästessään Pikkarainen on yhtä raikas kuin jos olisi tullut autolla, mahdollisesti jopa raikkaampi ulkoilman takia. Joka tapauksessa sähköpyöräilyn jäljiltä ei tarvitse käydä suihkussa.

Sähköpolkupyörä ei kuitenkaan polje itse itseään.

– En sanoisi sähköpyöräilyä laiskan vaihtoehdoksikaan. Olen kuullut kommentteja, että kyllä se on oikea pyöräily, mikä on ”poikaa”, eikä tuollainen sähkökikkailu. Yleensä nämä kommentit tulevat autosta ulos astuvilta ihmisiltä, Pikkarainen hymyilee.

Markon vinkkejä sähköpyörää harkitsevalle:

  • Mieti, mihin tarpeeseen tarvitset sähköpyörää – työmatkat, maastoajo?
  • Kuvittele arkea sähköpyörän kanssa – miten se sujuu käytännössä?
  • Kokeile eri malleja.
  • Halvinta en suosittele ostamaa

Varustevinkit:

  • talvella nastarenkaat ovat ihan must
  • pimeällä hyvä lamppu, jolla oikeasti näkee
  • huomioliivi talvella, erityisesti katuvalottomille ajopätkille
  • vedenpitävät kengät
  • sään mukainen pukeutuminen
  • oikeasti vesitiiviit sadevarusteet
  • hyvä kypärä
  • hyvä reppu
  • pyöräperäkärry, jos on pieniä lapsia
Lumme Energia

Kirjoittaja

Lumme Energia tarjoaa hyvää energiaa – ihan joka tasolla ja halki poikki Suomen.

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

27.03.2024 | Omalumme

Näin lataat akut turvallisesti

Tiedätkö, miten erilaisia akkuja ladataan turvallisesti ja miten toimit, jos akkupalo syttyy? Katso ohjeet ja ehkäise vaara ennalta.

21.03.2024 | Omalumme

Valitse Joustosähkö!

Hyödy edullisesta pörssisähköstä ja säästy suurimmilta hintapiikeiltä.

20.03.2024 | Omalumme

Yhdistelmäkodinkoneet sopivat pieneen kotiin

Kuivaava pyykinpesukone, yhdistelmäuuni, tasoliesituuletin ja jääkaappipakastin ovat kompromissiratkaisuja tilansäästön ja laitteen ominaisuuksien...