Energiaa - tietoa ja tarinoita energiasta
Tietoa ja tarinoita energiasta

Huolettaako ilmastonmuutos? – Kotisi voi olla tulevaisuudessa päästötön pienvoimala

Monen mielessä pyörii ajatus, mitä voin tehdä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.  Kehitteillä olevalla tekniikalla suomalaiset kodit voivat tulevaisuudessa muodostaa yhdessä päästöttömiä virtuaalisia voimalaitoksia. Kotitalous voi saada tekniikan käytöstä myös rahallisen korvauksen.

Lumme Energian, Etelä-Savon Energian ja Tieto Finlandin kehit­tämällä tekniikalla kodit voivat tehdä kaksi palvelusta, jotka hyödyttävät sekä ympäristöä että omaa kukkaroa: Keskittää energian kulutuksensa edullisen hinnan ajankohtiin sekä tulla osaksi kotitalouksien muodostamaa päästötöntä ”pilvivoimalaa”. Tekniikka on pilottivaiheessa, ja sen uskotaan olevan isompien kiinteistöjen käytössä ensi vuoden aikana ja kotitalouksissa lähitulevaisuudessa.

Kulutusjoustosta korvauksia

Tekniikka on saanut nimekseen DES, joka tulee sanoista distributed energy solution eli hajautettu energian tuotanto.  Kiinteistöön asennettavalla Foremica- järjestelmällä varastoidaan sähköä akustoon silloin kun siitä on valtakunnassa ylitarjontaa ja hinta on edullinen, ja säästetään sähköä silloin kun kulutus on kovinta ja hinta korkealla eli energian kulutus siis joustaa. Energian kulutuksen säädön hoitaa automatiikka, eivätkä esimerkiksi pienet kodin lämpötilan muutokset tunnu arjessa. Oma sähköyhtiö maksaa tekniikan käyttäjälle vaivannäöstä korvauksen.

Järjestelmästä saatava hyöty on parhaimmillaan, jos kiinteistössä on aurinkopaneelit ja käytössä sähköauto. Laitteiston yleistymistä kuluttajien keskuudessa hidastaa vielä sähköä varastoivien akkujen korkea hinta, mutta esimerkiksi kauppakeskuksissa tilanne on toinen.

Isoimmat kiinteistöt, joilla on mahdollisuus investoida isohkoon aurinkosähköjärjestelmään ja sähköä varaavaan akustoon, hyötyvät tekniikasta ensiksi. Esimerkiksi kaupan kiinteistöjen, joissa on paljon jäähdytystarvetta, on kannattavaa investoida aurinkovoimalaan ja sähköä varaavaan akustoon. Heille muodostuu kapasiteettia, jolla on mahdollista tehdä kauppaa sähkömarkkinoilla. Akustojen hintojen laskiessa kannattavuus myös pienemmissä kohteissa paranee, toteaa Etelä-Savon Energia Oy:n tuotepäällikkö Toni Hannula.

Pienet teot kasvavat suuriksi

Kun sadat ja tuhannet kiinteistöt käyttävät nyt pilotoitavaa tekniikkaa, ne muodostavat yhdessä ”pilvivoimalan” eli pilvessä toimivan yhteisön, joka myy varastoimaansa energiaa markkinoille. Pilvivoimalan tarjoama teho leikkaa parhaimmillaan esimerkiksi fossiilisen voimalaitoksen tuotantoa. Uusiutuvan energian yhteisöllä on siis laajentuessaan merkittävä vaikutus ilmastonmuutoksen hillinnässä. Konkreettisesti tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että uusia voimalaitoksia voidaan jättää rakentamatta, mikäli suomalaiset innostuvat osallistumaan sähköbisnekseen.

Uudella tekniikalla kotisi voi olla viisas kuluttaja ja energian tuottaja, joka yhdessä muiden samanlaisten kotien kanssa muodostaa päästöttömän virtuaalivoimalan. Näin pienet teot muuttuvat suuriksi, ja meillä on edelleen toivoa säilyttää neljä vuodenaikaa, sanoo Lumme Energian toimitusjohtaja Tapo Lehtoranta.

Yksi merkittävä syy uuden tekniikan kehittämistarpeeseen on myös sähköautojen lisääntyminen. Vuonna  2030 arvioi­daan Suomessa olevan ainakin 250 000 sähköautoa.

Autojen latauspisteistä aiheutuu valtakunnan sähkönkulutukseen väistämättä kulutuspiikkejä, joita voimme älykkäällä ohjauksella pienentää, kertoo Tapo Lehtoranta. 

Pilottia testataan Lumme Energian emoyhtiön, Suur-Savon Sähkön, pääkonttorissa Mikkelissä. Tieto Finland Oyj:n kehittämään hajautetun energianhallinnan palveluun on yhdistetty Suur-Savon Sähkön pääkonttorin talotekniikka ja Etelä-Savon Energian energianhallintajärjestelmä, joka sisältää aurinkopaneeleja, akkuvaraston ja sähköautojen latauspisteitä.

Ensimmäiset asennukset toteutetaan vielä kuluvan vuoden aikana. Näistä voit lukea lisää Lumme Energian verkkosivuilta www.lumme-energia.fiMyös pientalossa asuvan tarpeisiin löytyy verkkosivuilta omat ratkaisunsa.

Jätä kommentti tästä artikkelista

Kirjoittamasi kommentit ovat julkisia, julkaisemme kommentit tarkistuksen jälkeen. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Sähkösopimuksiin tai asiakkuuteesi liittyvissä asioissa ota yhteys asiakaspalveluumme asiakaspalvelu@lumme-energia.fi

*
*

Lisää luettavaa

Kuusi kysymystä ilmanvaihdosta – perustietoa ja vinkkejä parempaan ilmanvaihtoon

Pelasta maailma helposti keittiössä – näillä vinkeillä pääset eroon hävikkiruoasta

valitset led

Energialaskuri paljastaa kotisi sähkösyöpöt – katso käyttöohje videolta

Tutustu puulämmityksen tietopakettiin – sähköinen polttopuukauppa palvelee 24/7

Tutustu nyt puulämmityksen tietopakettiin – myös sähköinen polttopuukauppa palvelee 24/7

Koko koti sormen ulottuvilla – moderni kodinohjaus säästää energiaa ja tuo asumiseen helppoutta